Ohjelma paikan mukaan
Vegfestin ohjelma tarkentuu koko ajan!
Perjantaina Vegfest aukeaa Keskustorilla klo 13 maissa, mutta jo sitä ennen on ohjelmaa nuorille Vanhalla kirjastotalolla. Viikonlopun juontajaparimme Sampo Marjomaa ja Pirjo Heikkilä johdattelevat yleisön eri ohjelmanumeroihin. Torilla käydään mm. kouluruokakeskustelua, infotaan urheilijan kasvisruokavaliosta, järjestöt esittelevät toimintaansa ja illalla on ikärajaton YAD:n järjestämä disko.
Lauantaina paikalle saapuvat myös yritykset. Luvassa on myös monenlaisia luentoja ravitsemuksesta ja terveydestä, eläinten oloista, ympäristöasioista ja aktivismista. Illalla on musiikkiesiintyjiä.
Sunnuntaina mm. aloitellaan aamuisella brunssilla, keskustellaan kasvissyöjän arjesta ja lapsiperheiden kasvissyönnistä. Ohjelmaa myös lapsille. Muuta ohjelmaa ovat mm. eripituiset elokuvat Vanhalla kirjastotalolla ja näyttelyt ja keikat eri puolilla Tamperetta.
Ruokamyyjien tarjonta on monipuolista ja torilta löytyy mm. makeita ja suolaisia leivonnaisia ja pikkupurtavaa ja vaikkapa aasialaista tai intialaisvaikutteista ruokaa. Luvassa myös ilmaisia maistiaisia pitkin päiviä. Kannattaa tulla maistamaan!
Vegaanioppailtamme voi kysyä kasvissyönnistä ja heiltä saa mm. monipuolisen opasvihkosen, jossa on kerrottu millaisia kasvisvaihtoehtoja on tarjolla tamperelaisissa ravintoloissa.
Missä Vegfest järjestetään?
Vegfest järjestetään Tampereen keskustorilla. Keskustori sijaitsee keskellä kaupunkia, lyhyen kävelymatkan päässä sekä rautatie- että linja-autoasemalta. Keskustorin kupeessa Vanhalla kirjastotalolla järjestetään osa luennoista ja siellä näytetään myös kasvissyöntiaiheisia elokuvia. Iltaisin musiikki soi mm. Vastavirta-klubilla ja Yo-talolla. Näyttelyitä järjestetään mm. Sampolassa ja Hirvitalolla. Katso kartat tältä sivulta.
Käsiohjelma
Koko viikonlopun
Festivaalialue
Vegfestin viheralueella voi mm. vaihtaa toisten kanssa perennoja, taimia ja siemeniä. Ossi Kakko esittelee villivihanneksia. Villivihanneshapatteita ja taimia myynnissä. Tietoa kaupunkiviljelystä, paikalla Dodo ry (perjantaina), Kurpitsatalo (lauantaina), Tamperen Vihreät ja Vihreät Nuoret (la-su).
Jaossa Kimmo Rotkon humoristista vegerunovihkosta, nouda omasi!
Oma Valinta
Pohdin asiaa huolella, pohdin asiaa kunnolla / pohdin sitä järellä ja pohdin omalla tunnolla. / Mutta pyörittelenpä asiaa mitenpäin vaan / niin aina siitä saman lopputuloksen saan.
Ja loppujen lopuks koko valinta ei oo vaikkee / eikä vanhoja tapoja kohtaan olo oo haikkee. / Koska ennemmin ku Jussin Jänöltä niskat mie taitan / mie teen tietosen valinnan mitä suuhuni laitan.
Ja kun vielä otan selvää asioista / tärkeitä aineita keholle riittää; / enkä ois ees uskonu moista: / et tästä kaikesta luontoäiti kiittää.
Joten sen sijaan että menisin perse eellä puuhun / mie voin ihan ite päättää mitä mie laitan suuhun. / Ja kun vielä koko lihateollisuus on iso ylilyönti / on miulle luonnollinen valinta tää miun kasvissyönti.
Eri paikoissa
|
Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon yläkerran näyttelytilassa 8.5.-30.5. esillä Vegfest 2010-taidenäyttely.
Taidenäyttelyssä eläinoikeusteemaista ja kantaaottavaa taidetta esillä Kristiina "Krisse Sydän" Tuomiselta ja Jenni Munnelta. Kristiina "Krisse Sydän" Tuomiselta esillä valokuvataidetta, jossa yhdistellään eläinoikeusteemaa fetissivalokuvauksen keinoihin ja iloisilla väreillä leikittelyihin. Jenni Munnen piirrokset ja maalaukset kommentoivat eläinten kohtelua. Näyttely ti - su auki klo 12-18, ollen esillä 8.5.-30.5.2010. |
Klikkaa suuremmaksi: |
Sampola
Tampereella Sampola-keskuksen kirjaston puolen aulassa on 3.5. - 3.6.2010 esillä Vegfest-näyttely. Materiaalissa edustettuna niin Vegfest erinäisin julistein vuodelta 2008 ja 2010 kuin laajemminkin Vegaaniliiton ja muitten eläinoikeusyhdistysten toiminta. Vitriineissä ja sermeissä esillä paljon aiheeseen liittyvää materiaalia, mm. rintanappeja, paitoja, julisteita, lentolehtisiä, tarroja, lehtisiä, esitteitä ja jopa eläinoikeusteemaisilla tarroilla koristeltu Liekehtivät Oravat-kokoonpanon esityksissä käytetty akustinen kitara.
Pääteltta
Vegfestin perjantain ja lauantain juontavat
|
![]() |
![]() |
Luentosali
| Julistenäyttely on koottu vuoden 2005-2009 Design Against Fur -julistekilpailun parhaimmista ja palkituista töistä. Näyttely esillä pe klo 12.00 - su klo 16.30. |
![]() |
Vegfest-kahvila
Perjantai
Festivaalialue
Polttava Kysymys järjestää perjantaina Keskustorilla hiilikuutiotempauksen, jossa pyritään havainnollistamaan eri maiden hiilijalanjälkeä per henkilö kuutioiden avulla.
Viittomakielinen opastus Info-teltalla pe 13-15.
Pikkuteltta
Pikkuteltassa tehdään pinssejä ja sabluunoita ja mietiskellään esineinstallaatioiden ääressä. Työpajat auki klo 13-18.30.
Ruokabloginpitäjät Amir Arisson (honeysucklebeet) ja Laura Nissinen (Veg'Arome) kertovat bloginpidosta.
Pääteltta
Vegfestin järjestäjät julistavat tapahtuman alkaneeksi!
Tapahtumaan osallistuvat järjestöt kertovat lyhyesti itsestään.
Leo Stranius, HM, toimii Luonto-Liiton pääsihteerinä ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajana. Stranius tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä Tampereen yliopistossa ja on tyytyväinen askeetikko.
Suuri kouluruokakeskustelu, johon osallistujat vastaavat aiemmin päivällä olleen nuorten kasvisruoan kehittämistyöpajan herättämiin kysymyksiin. Osallistujina Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius, kaupunginvaltuutettu Joonas Lepistö (SDP), Kalevan lukion opettaja Leena Marjamäki, Sari Kuusisto Tampereen Rudolf Steiner -koulusta sekä Tampereen Aterian johtaja Tarja Alatalo.
Lajiesityksiä ja tietoa urheilijan kasvisruokavaliosta. Puhumassa Heikki Harju (ravintovalmentaja ja personal trainer), esiintymässä mm. Tuukka Simonen (breakdance) ja Timo Alanko (taekwondo).
Maistatusteltta
Vegfestin järjestäjät maistattavat vegaanista makaronilaatikkoa, johon ei tarvita munia eikä lehmänmaitoa.
Tamperelainen bändi We Laugh Underwater (Eero Savela: Vocals and b.guitar, Wellu Leppälä: Guitar, Piano and b.vocals). Akustista indie soitantaa kahden kitaran voimin.
Ilmainen sisäänpääsy!
Muutokset mahdollisia.
Bingossa palkintona seitanista tehty "kinkku". Ilmainen.
|
Junnu Ikonen, kitaristi, laulaja, lauluntekijä. Esiintyy Rukiinen-duolla, Hanna Ruuskasen bändissä sekä Junnu Ikonen Folksilla. |
![]() |
|
Alma Sipilän kauniit pianomelodiat ja pintaa syvemmälle leikkaavat sanoitukset luovat musiikkia, jota kuulijansa kuvaavat hauraaksi, läsnäolevaksi, rehelliseksi ja koskettavaksi. Tamperelainen Alma Sipilä on astunut sooloartistina esille vasta viime vuoden aikana, mutta on musiikillaan löytänyt tiensä suoraan kuulijoidensa sydämiin. Pehmeä piano, voimakas ääni ja herkkä nainen näiden molempien takana muodostavat kokonaisuuden, joka liikuttaa, lämmittää ja jättää hymyn huulille. |
![]() |
Ilmainen sisäänpääsy! Muutokset mahdollisia.
|
Kangasalla v. 2005 perustettu Poutatorvi yhdistelee hyperenergisessä, lähinnä instrumentaalisessa rytmimusiikissaan elementtejä funkista, jazzista, skasta ja konsolipelimusiikista, sekä laajalti eri etnisistä musiikkikulttuureista. Liveakti on maanisen riehakasta ja poljento villitsee kuulijat tanssimaan hullun lailla. Poutatorvi onkin hankkinut mainetta erinomaisena bilebändinä, ja saanut paljon kiitosta livemeiningistään. Yhtye julkaisi vastikään debyyttipitkäsoittonsa. http://www.myspace.com/poutatorvi |
![]() |
|
The Surftones on viisijäseninen instrumentaalikokoonpano Jyväskylästä. Bändi on groovannut vuodesta 1996 ja heidän musiikkityylinsä on vaihdellut vuosien aikana alun garagesurfista hyvin erilaisiin tunnelmiin. Musiikkia voi kuvata tyyleillä funk, disco, lounge, progressive rock. The Surftones yhdistelee näitä tyylejä hyvällä (ja huonolla) maulla, mutta aina pilke silmässä ja hyvin tuloksin. |
|
|
Pointless Note Dj's ei halua sulloa itseään mihinkään genrerajoihin, vaan pitää musiikinsoittamisen lähtökohtana ihmisten viihdyttämistä ja tanssilattian tukkeuttamista. Heidän valikoimastaan löytyvät kaikki parhaat jalanheiluttajat klassisista disco-raidoista uusimpaan nu-raveen ja koska pojat ovat poistaneet itseltään katu-uskottavuuden niin he eivät ole pelokkaita kokeilemaan kummallisiakin yhdistelmiä yleisönviihtyvyyden takaamiseksi. Nämä vinyylinvemputtajat ovat vuosien varrella esiintyneet satoja kertoja erilaisissa tapahtumissa, mutta nykyisin valitsevat enää heitä itseään eniten innostavat keikat. In the name of the dance-floor - we salute you. |
|
|
Ovet auki klo 21, show alkaa n. klo 23. Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin, Tampereen sosiaalifoorumin ja Mahdollisuuksien torin, ja Reilun kaupan puolesta ry:n tueksi. Ennakkoliput: Vegfestin Info-teltta (keskustori) ja Sosiaalifoorumin infopiste (Werstas) perjantaina 21.5. Saatavilla reiluja ja vegaanisia drinkkejä! Muutokset mahdollisia. |
Klikkaa isommaksi: |
|
Presley Bastards |
![]() |
|
Aortaorta |
![]() |
|
Pekko Käppi |
![]() |
| Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Muutokset mahdollisia. |
Klikkaa suuremmaksi: |
Lauantai
Eri paikoissa
Retkellä opetellaan tunnistamaan 5 - 10 yleisintä toukokuussa poimittavaa villivihannesta: nokkonen, vuohenputki, voikukka... Saat vinkkejä niiden käyttämisestä ruoaksi ja terveellisyydestä. Retkellä kerätään aineksia myös villivihannesten hapatusopetusta varten, joka alkaa klo 12.30.
Ilmoittautuminen etukäteen Vegfestin infoteltalle, kurssille otetaan 10 innostunutta. Kokoontuminen klo 10.00 info-teltalla, josta hyppäämme yhdessä paikallisbussiin #21. Voit myös suoraan tulla Pispalaan, tapaamme klo 10.25 Hirvikadun pysäkillä, josta siirrytään Tahmelan rantaan kasveja bongaamaan. Säärajoitus: kovalla sateella kurssi peruuntuu. Ota 1 euro mukaan kurssimonistetta varten.
Opettajana Päivi Mattila, joka opiskelee tällä hetkellä keruutuotetarkastajan ammattitutkintoa ja on Härkäpapua sarvista -keittokirjan kirjoittajia.
Lauantaina tehdään vegaaninen kauppakierros Tampereen kauppoihin. Kierroksella neuvotaan minkälaisia vegaanisia tuotteita löydät mistäkin kaupasta. Kierrokselle mahtuu n. 12 henkilöä, ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen pekka.vegfest@gmail.com. Tapaaminen Info-teltalla.
Pääteltta
Vegfestin lauantain ohjelma alkaa!
Miten suomalaiset siat todella voivat ja voisiko sikojen elämää parantaa? Puhujana Tanja Eskola Eläinsuojeluliitto Animaliasta.
| Saara Kupsala (MA) on nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja hän tekee sosiologian alan väitöskirjaa ruoankulutuksen politisoitumisesta. Siinä hän tarkastelee kuluttajien eläinkäsityksiä sekä eläinten moraaliseen asemaan ja hyvinvointiin liitettyjä kulttuurisia merkityksiä. |
|
Mikko Lehtola (personal trainer, superfood-asiantuntija) ja Johanna Kaipiainen (ETM, Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija) kertovat kasvisperäisen ravinnon perusteista.
Mitä kautta kulkee tie kasvissyöjäksi? Mitä kannattaa muistaa ja huomioida omalla polullaan? Helppoa kasvissyöntiä -keskustelussa esiintyvät kertovat omasta kasvissyönti-taustastaan ja sen jälkeen vastailevat juontajan ja yleisön esittämiin kysymyksiin.
Keskustelua vetää Herne Rokkaa -keittokirjan kirjoittaja ja ympäristöpolitiikan tutkija Jere Nieminen. Omista kokemuksista kertomassa kuvataiteilija Beryl Furman, maatalous- ja metsätieteen maisteri Eveliina Lundqvist, lukiolainen Santeri Hurnanen, tradenomi ja urheilija Timo Alanko, teollisen muotoilun opiskelija Amir Arisson (ruokablogi "honeysucklebeet"), opiskelija Laura Nissinen (ruokablogi "Veg'Arome"), ympäristöpolitiikan ja -oikeuden opiskelija Annika Kettunen ja viestinnän opiskelija Olli Vuokko.
Tietoa eläin- ja ympäristöystävällisestä kosmetiikasta ja eläinkokeista. Puhumassa Anni Linnavirta (managing director) Valanni Cosmetics Oy:stä, Sanna Alaruikka Sannatuulian Puodista ja Animalian tiedottaja Tanja Eskola.
| Antti Nylén puntaroi väitettä veganismin uskonnonkaltaisuudesta. Onko veganismissa oikeasti uskonnon piirteitä? Entä onko uskonnoissa jotakin, mitä vegaanin kannattaisi lähemmin ajatella? |
![]() |
Voivatko suomalaiset tuotantoeläimet harvinaisen hyvin, kuten tuottajat väittävät? Ovatko aktivistit huijanneet ihmisiä kuvillaan? Missä eläinten kohtelussa todella mennään ja mitä sille on tehtävissä? Onko taivaaseen pääsy ainoa todellinen helpotus, joka tuotantoeläimille on tarjolla? Vai onko poliitikoilla tarjolla ratkaisu- tai parannusehdotuksia?
Keskusteluun osallistuvat kaupunginvaltuutetut Joonas Lepistö (sdp) ja Mikko Aaltonen (vas.), eläinoikeusaktivisti Akuliina Saarikoski ja kansanedustaja (sd.) Pia Viitanen.
Petra
Tamperelainen laulaja/lauluntekijä joka vaikuttaa mm. yhtyeissä Duo
Hurme sekä UTU. Esiintyy Vegfestissä soolona. Akustista ja intiimiä
musiikkia. Petran utuisen jatsahtava ääni ja mielenkiintoiset sävellykset
solmiutuvat vahvan henkeväksi kokonaisuudeksi.
http://www.myspace.com/utuspace
Vanja
Tuore rap-artisti Tampereelta, rauhaisaa, melodista ja ajatuksia herättävää. Vanjan mus
iikissa kuulee myös klassisen musiikin elementtejä.
Tampo
Kusti Vuorisen luotsaama pumppu sykkii parasta rytmimusiikkia Tampereelta, ehkä jopa koko maailmasta! Astu Tampon jokilaivaan ja seilaa tuntemattomiin maanosiin!
http://www.myspace.com/tampoband
|
Klikkaa suuremmaksi: |
50:lle ensimmäiselle lipun ostajalle ilmainen tuotekassi. Lisäksi muiden lipunostajien kesken arvotaan yksi ylimääräinen kassi. Liput 6e, sis. narikan. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Lippujen ennakkomyynti (vain käteinen): Runsaudensarvi, Kuninkaankatu 17 ja Vastavirta-klubin Yläkerta, Pispalan valtatie 39. Muutokset mahdollisia. Järjestäjä: Hirvitalo |
Maistatusteltta
Maistiaisina hamppu-kaurakeksejä ja paahdettuja hampunsiemeniä.
Keittokirjailija Inna Somersalo maistattaa vehnägluteenista tehtyä, lihankaltaista seitania, suklaatryffelikakkua ja salmiakkisitruunamuffineja.
Keittokirjailija Päivi Mattila tarjoilee näytteitä erilaisista levitteistä.
Pikkuteltta
Miten omega-rasvahapot vaikuttavat elimistössä? Tietoa eri kasviöljyjen rasvahappokoostumuksesta. Puhujana Nina Seppälä, puutarhuri.
Äitimaa-luomuruokapiirin toiminnan ja ayurveda-hoidon esittely ja tuote-esittelyitä
| Työpajassa hapatetaan villivihanneksia, jotka kerättiin aamuisella "Villit nautinnot" -retkellä. Osallistujia pyydetään tuomaan oma liotettu ja pesty purkki vihanneksia varten. Opastamassa Ossi Kakko, dokumentaristi ja keräilijäpuutarhurin elämäntavan opiskelija. |
![]() |
Cacao Flow / Tommi Asikainen tulee opastamaan, kuinka valmistaa laadukkaista ravintotiheistä aineista omaa raakasuklaata helposti kotona. Lyhyen luennon aikana käydään läpi yksinkertaisen raakasuklaan valmistus ja kurkistetaan myös ammattimaisempiin valmistustapoihin. Vinkkejä kaakaon ja raakasuklaan ravintoasioista ja terveysvaikutuksista tullaan myös kuulemaan.
Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan, mutta silti olemme sairaampia kuin ikinä. Saavuttaaksemme tasapainon sekä nostamalla tasoamme paljon korkeammalle tulisikin meidän kirjatiedon ja auktoriteettien sijaan alkaa opettelemaan kuuntelemaan omaa kehoamme. Se onkin tässä kiireyhteiskunnassa haasteellinen prosessi, mutta tällä luennolla kerron hyviä työkaluja, miten pääset ainakin alkuun matkallasi kohti luonnollisempaa ja nautinnollisempaa elämää.
Puhujana Heidi Kuusisto (Navadinasta), jonka quinoaa! -blogi oli Suomen 3. suosituin terveysblogi viime vuonna.
Vuosikymmeniä kasvikset on nähty Suomessa vähäarvoisena eläinten rehuna ja eläintuotteet taas arvokkaina tuotteina. Kasvissyönnin uusi näkökulma voisi saada suomalaisen maataloustuotantonnon taas kannattavaksi. Puhujana yrittäjä Ville Idström.
Geenitekniikalla muunnettuja kasveja ollaan tuomassa Suomen pelloille ja elintarvikkeisiin. Asiaa säätelevä laki on nyt eduskunnassa. Suuria taloudellisia etuja ei ole luvassa. Luento esittelee tieteellisiä tutkimuksia, jotka kertovat riskeistä luonnolle ja terveydelle. Haluatko Sinä koe-eläimeksi? Puhujana: FT, solubiologi Liisa Kuusipalo, kansalaisjärjestöjen yhteinen GMO-vapaa Suomi-hanke.
Vapaamuotoinen tapaaminen, jossa jokainen voi tuoda esille omia kokemuksiaan, kuulumisiaan, kysymyksiään sekä yhteistyöehdotuksia. Avoin kaikille, joita aihe kiinnostaa. Keskustele muiden kanssa siitä, miten omat arvot voi yhdistää tekemäänsä työhön. Mukana mm. Vegetukun Tuukka Simonen, Ville Idström Asokasta ja Heluna Fashionin Timo Kiviniemi.
Luentosali
What do we know of our own reality and that of the world out there? How we feel and understand what we know? And, at the end of the day, what do we DO about all of the above?
Come along a short journey of an hour or so exploring the Cultural, Societal and Political issues around our Food, Health and Life.
Festivaalialue
Viittomakielinen opastus Info-teltalla la 11-16.
Kabinetti
Puhumassa Jenni Saukkonen (natural health therapist).
INSPIRAATIO JA YMMÄRRYS kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista luontaisin tavoin
Terveys ja hyvinvointi on kaikkien syntymäoikeus. Todellinen terveys on syvää henkistä, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja elämää täynnä energiaa, ei ainoastaan sairauden poissaoloa.
Keho, mieli ja henki muodostavat kokonaisuuden, jonka polttoainetta ovat puhdas ja monipuolinen ravinto, raitis ilma ja liikunta, hyvät sosiaaliset suhteet ja hyvinvointia kannustava ympäristö, rentoutuminen ja lepo, kehittävä älyllinen toiminta ja pohdinta ja monipuolinen, vapaa itseilmaisu.
Elämän tarkoitus ei ole ainoastaan sairauden poissaolo. Hyvinvoinnin, tasapainoisen ja onnellisen elämän takana on ilo herätä uuteen päivään, usko elämään, jonka perimmäinen siemen on usko itseensä ja sitoutuminen pitää huolta omasta hyvinvoinnista, joka lopulta tukee myos suuremman yhteisön hyvinvointia.
Käsiteltäviä aihealueita Vegfestissä 22.05.2010 ovat: TERVEYS SISÄLTÄ ULOSPÄIN: KEHO KOKONAISUUTENA JA 5 ELEMENTTIÄ, KEHON PUDISTUS JA RUOKAVALIO, LIIKUNTA SISÄLTÄ JA ULKOAPÄIN (mm. jooga, tai chi, chi kung yms ja juoksu, aerobic yms), HENKISEN HYVINVOINNIN TÄRKEYS (työ, harrastukset, itseilmaisu ja luovuus, sosiaaliset suhteet) JA ITSEHOITO JA ENNALTAEHKÄISY - JOKAPÄIVÄINEN HARRASTUS ELINVOIMAISEN ELÄMÄN TIELLÄ - LUONNOLLISESTI.
Tulkattu viittomakielelle.
Miten hampunsiementä voi käyttää monipuolisesti? Tietoa hampun ravinto-ominaisuuksista, kuten täysiarvoisesta proteiinista ja omega-rasvahapoista. Hampun historia Suomessa.
Tulkattu viittomakielelle.
Osaammeko olla viljelijöiden kavereita? - Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ruokailu
Oletko tullut ajatelleeksi, mitä sosiaalisia seurauksia teollinen eläintuotanto aiheuttaa? Etelä-Amerikan maaseuduilla vaaditaan loppua rehusoijaplantaaseille, joista suomalaisetkin eläintilat ovat riippuvaisia.
Entä tomaattien, sitrushedelmien tai papujen alkuperä? Kasvisruoankin tuottaa aina joku jossain. Esimerkiksi ruokapiirit ja maattomien liikkeet laittavat vauhtia rehdille ruokakulttuurille.
Päivi Mattila on yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja paikallisruokakirjailija.
Millaista on suomalainen eläinten tehotuotanto ja mitä sille voidaan tehdä? Vinkkejä järjestöaktiiveilta.
Porkkanamafian järjestämä Tietovisa alkaa klo 18.30 ja loppuu ennen illan musiikkiesiintyjä Blazing Soundia.
Blazing Sound
Selektors: Kek-1 & jammyG
Support on the mic: L.JahGun
Blazing Sound ammentaa reggaemusiikkia tunteella kahden selektorin ja yhden mikkimiehen voimin. Tyylejä käytetään niin uudemmasta one dropista ja dancehallista rootsihenkisempään menoon. Verrattaen freesi soundsystem on kerennyt vuoden aikana hostaamaan jo monia klubeja Tampereella eikä muuta Suomeakaan ole unohdettu. Kultaisena ajatuksena on tarjota tanssiväelle sitä mitä halutaan ja mikä saa porukan liikkeelle. Tänä kesänä Blazing Sound toimii isäntänä kesän paikallisesti isoimmassa alan tapahtumassa Finlaysonilla.
http://www.facebook.com/group.php?gid=48523326692&ref=ts
Ilmainen sisäänpääsy!
Muutokset mahdollisia.
|
Grillin' Willie and the Vegetarians |
![]() |
|
Pharaoh Pirttikangas |
![]() |
|
Surffiveikot |
![]() |
| Liput 5e. Lipputulot menevät Vegfestin tueksi. Muutokset mahdollisia. |
Klikkaa suuremmaksi: |
Sunnuntai
Festivaalialue
Festivaalialueella pääsee tekemään tuttavuutta eläinpukuisten hahmojen kanssa!
Festivaalialueella voi nähdä ja kuulla posetiivari Jari Lassilan posetiiveineen ja seurata hänestä tehtävän muotokuvan valmistumista.
Viittomakielinen opastus Info-teltalla su 10-16.
Viheralueen Savityöpajalla esillä Nukkeryhmä Kummajaiset: Vedenhenki, Mustasulka, Kierosilmä ja Vuortenvartia toivottavat tervetulleeksi tutustumaan. Voit myös valmistaa savesta oman Hahmon.
Torilla voi tavata muita kasvissyöjäperheitä Tampereen Kasvisperheiden tapaamisessa. Kokoontuminen Info-teltalla.
Pääteltta
Onko sinulla lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja, joita ei enää käytetä? Tuo ne kierrätystorille ja vaihda ne johonkin sinulle tarpeelliseen.
| Aloita sunnuntai leppoisasti, tule brunssille! Kahvilasta siis maukasta aamiaista ja taustalla soi Dj Jere Dangerousin (http://www.myspace.com/jeredangerous) musiikki. Brunssitarjoilu kestää alustavasti klo 13 asti. |
![]() |
| Anna Valros (FT) on kotieläinten hyvinvointitieteen professori Helsingin yliopistossa. Hän tutkii eläinten, erityisesti sikojen ja kanojen, käyttäytymistä ja hyvinvointia ja perehtyy tällä hetkellä mm. käyttäytymishäiriöiden kehitykseen, taustaan ja seurauksiin liittyviin kysymyksiin. |
|
Ohjelmateltassa voi osallistua erilaisiin puuhapajoihin koko päivän klo 12-18. Esimerkiksi pinssipajassa painetaan hienoja pinssejä ja korupajassa askarrellaan hauskoja koruja pavuista. Animalian possupajassa lapset piirtävät, värittävät ja leikkaavat kuvia possuista. Valmiit possut liimataan maalaismaisemaan, jossa possut saavat vapaasti kirmata yhdessä. Paikalla on myös kasvomaalari, neulegraffitin etsintä/aarteenmetsästys ja paljon muuta puuhaa. Pajat ovat muuten ilmaisia, paitsi kasvomaalauksesta peritään pieni maksu.
|
Jaakko Halmetoja (personal trainer, superfood-asiantuntija) käy superfood-luennollaan läpi erittäin ravinnerikkaiden eksoottisten ruoka-aineiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia kasviperäisen ruokavalion tukena. Luvassa informaatiota mm. maailman proteiinipitoisimmista kasvikunnan ruoka-aineista ja huippuravinteikkaista herkutteluideoista.
* Pohjustus superfood-aihealueeseen - mitä superfoodit ovat ja voiko niistä olla sinulle jotain hyötyä? |
|
Tulkattu viittomakielelle.
Tero Taikurin taikashow on hauska ja jännittävä esitys, joka takuulla jää mieleen! Shown jälkeen Tero taiteilee ilmapalloeläimiä.
Miten sopivat yhteen kasvissyönti ja perhe-elämä lasten kanssa? Puhujat kertovat omista kokemuksistaan, jakavat vinkkejä ja vastaavat yleisön kysymyksiin.
Riina Simonen on 33-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, vegaani sekä eläin- ja ympäristöaktiivi. Riinalla on 1-vuotias lapsi, Aleksanteri, joka on ollut syntymästään asti vegaani. Myös Riinan puoliso ja lapsuudenperhe ovat vegaaneja.
Pihlajan päiväkoti sijaitsee Kovistonkylässä Tampereella. Tässä omakotitalossa toimivassa kodinomaisessa, steinerpedagogisessa päiväkodissa on neljätoista lasta. Pihlajassa tarjoillaan lapsille luomukasvisruokaa. Ruoka valmistetaan päiväkodin omassa keittiössä, joten myös lapset pääsevät osallistumaan ruoanlaittoon.
Maisa Nevalainen on Kasvisperheet-vertaisryhmän vetäjä Tampereen Napapiirillä.
Festivaalin järjestäjät pitävät viimeisen puheenvuoron ja kiittävät osanotosta.
Kabinetti
Näytämme useita kasvissyöntiin ja eläinten oikeuksiin liittyviä elokuvia päivän kuluessa. Pikkupurtavan sponsoroi Runsaudensarvi.
Kiehtova dokumenttielokuva raakaravinnosta. Seuraamme kuutta "parantumattoman" diabeteksen kanssa elävää amerikkalaista, kun he kokeilevat raakaravintoa kuukauden ajan ja huomaavat voivansa vähentää tai jättää pois insuliinin käytön. Kieli englanti, ei tekstitystä. Kesto 1h 30min.
Shaun Monsonin ohjaama palkittu kokopitkä dokumenttielokuva Earthlings kertoo ihmiskunnan suhteesta maapallon eläimiin ja luontoon. Se osoittaa ajatuk- sia herättävällä tavalla, kuinka laajamittaisesti ja monin tavoin yhteiskunnas- samme hyväksikäytetään eläimiä usein vain taloudellisen hyödyn tähden.
Piilotettujen kameroiden avulla tekijät ovat onnistuneet kuvaamaan modernien tehotuotantofarmien arkipäivää. Myös viihde, urheilu, muoti ja tieteellinen tutkimus näyttäytyvät tämän elokuvan myötä täysin uudenlaisessa valossa. Elokuvan kertojana toimii näyttelijä Joaquin Phoenix ja taustalla kuullaan Mobyn musiikkia. Elokuvan kesto on 1h 35min ja se on valmistunut vuonna 2003. Kieli englanti, tekstitys suomeksi.
Varoitus: Elokuva sisältää voimakkaita kohtauksia ja voi herättää ajatuksia.
Lyhytelokuvassa esitellään neljä hyvää syytä alkaa kasvissyöjäksi: eläinten olot, eläinten oikeudet, ympäristö ja terveys. Kesto 21min, kieli suomi, ei tekstitystä.
Keitä ovat eläinten vapauttajat ja miksi he uskovat lain rikkomisen olevan paras tapa auttaa eläimiä? Mikä inspiroi heitä haastamaan vallitsevat normit ja taistelemaan eläinten puolesta haukkumisen ja halveksunnan uhallakin?
Ohjaaja Shannon Keithin elokuva Behind the Mask kertoo avoimesti ihmisistä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä ja kohtaamaan vankilatuomiot ja jopa kuoleman periaatteidensa puolesta.
Kesto 1h 12min. Kieli englanti, tekstitys suomeksi. (Alkaa heti edellisen elokuvan päätyttyä.)
Maistatusteltta
Suklaata voi tehdä kuumentamattakin, nam nam!
Herkku-keittokirjailija Raisa Kettunen maistattaa leivonnaisia.
Pikkuteltta
Musiikillisessa satupajassa Krisse Sydän ja Muru Kissa kertovat lapsille musiikilla maustettuja tarinoita. Mukana myös folk-yhtye Jeepeistä tuttu Teija Lehto.
Om Yoga -koulu johdattaa lapset satujoogan saloihin!
Musiikillisessa satupajassa Krisse Sydän ja Muru Kissa kertovat lapsille musiikilla maustettuja tarinoita. Mukana myös folk-yhtye Jeepeistä tuttu Teija Lehto.
Om Yoga -koulu johdattaa lapset satujoogan saloihin!
Luentosali
Lapsi ei tarvitse eläintuotteita kasvaakseen ja kehittyäkseen. Monipuolinen vegaaniruoka antaa hyvän pohjan terveelle elämälle myös aikuisena.
Puhujana Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiainen (ETM).
| Luento tutustuttaa veganismin perusteisiin. Aiheisiin kuuluvat muun muassa veganismin taustalla olevat motiivit, vegaanin ravitsemus ja käytännön toteutus ruokavinkkeineen. Mikko Suomalainen on Vegaaniliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja. |
![]() |
Musiikkisali
Millaista kasvisruokaa syödään eri maissa? Miten eri kulttuurit suhtautuvat kasvissyöntiin? Millaista on olla kasvissyöjä esimerkiksi Chilessä? Vapaata keskustelua aiheesta.
Käymme läpi neljä pääsyytä veganismiin: eettiset syyt, terveys, ympäristö ja globaali ruokakriisi. Puhujana tutkija Narayan Subramaniyam. Englanniksi.
| Ossi Kakko (dokumentaristi ja keräilijäpuutarhurin elämäntavan opiskelija) kertoo mm. keräilijäpuutarhurin elämäntavasta, metsäpuutarhataloudesta, vegaanisesta luomuviljelystä ja omavaraistalouden kokemuksista. |
![]() |
Tulkattu viittomakielelle.
Jaakko Halmetojan luento käsittelee elävän-/raakaravinnon ideologiaa, hyötyjä ja käytännön toteuttamista. Luento tarjoaa jokaiselle informaatiota ja näkökulmia ravinnon prosessoinnin vaikutuksista ravinnon laatuun ja ravinnerikkauteen. Aihealueina mm.
- Mikä ihmeen raakaravinto?
- Evoluutio näkyy elimistössämme - ravinnon alkuperäisyys ja laatu
- Raakaravinnon plussat ja miinukset - miksi raakaravintoa?
- Kuinka käytännössä?
Kahvila Runo
Vegaaniliiton aktiivikokous kaikille Vegaaniliiton toiminnasta kiinnostuneille, Kahvila Runon (Ojakatu 3) yläkerrassa.



























































































